Ravistaja

Asiaa asumisen iloista ja suruista, luutuneista käytännöistä ja uusista tuulista

RAKKAUSJUTTUJA JA ORGANISOINTIKYSYMYKSIÄ

1 kommentti

Elämme jälleen sitä aikaa vuodesta, kun vastarakastuneet pariskunnat valtaavat katukuvan. Kielareita keskellä kauppakeskusta ja lemmestä sulavia jäätelötötteröitä! Joka kevät tähän samaan aikaan ihmettelen, miksi minulla ei ole kumppania. ”Kyllä sinä vielä jonkun kivan pyörätuolikaverin löydät!” – uskottelee tuttava jos toinenkin. 

Kiva. Niin varmaan! WTF? Hei, haloo!! … Kyllä minä muistan, kun sinäkin siihen keittiöjakkarakaveriin ihastuit. Iskitkö silmäsi ensin askelmiin vai jalkoihin, vai kenties siihen sormien mentävään koloon, josta jakkaraa saa kannettua.

Poskiani kuumottaa. Ei se, että puhumme rakkausjuttuja – vaan se, mitä meidän vammaisten ihmisten rakkauselämästä yleisesti ajatellaan. Pyörätuolikavereissa ei sinällään ole mitään vikaa, mutta tuntuu kuin ryhmäkotiajattelu olisi vallannut myös rakastumisen areenat. Toistaiseksi diagnosoimattomat niputtavat kaikki pyörätuolikaverit samaan paikkaan, uskovat, että vertaisuus voimauttaa, ja jäävät odottamaan ensimmäisiä pillimehuihastumisia.  Ah, kuinka suloista ja ihanaa!

Pillimehuihastumisella tarkoitan tilannetta, jossa kahden aikuisen ihmisen rakkauselämään suhtaudutaan periaatteessa myötämielisesti, mutta turvallisuuteen, terveellisyyteen tai tämä on vaan teidän omaksi parhaaksenne -ajatteluun vedoten esimerkiksi seksuaalisten halujen toteuttaminen ei mahdollistu. Olen kuullut tositarinoita siitä, kuinka parisängystä tuli tulipaloriski. Ja siitä, että palvelukutsujen kirjautumisen takia avioparin pitää asua eri asunnoissa. ”Mutta voittehan te aina päivisin viettää aikaa yhdessä!” – otaksui yksikön johtaja.

Jep jep! Päiväaikaanhan niitä lapsiakin tehdään… Ajatelkaapa, kuinka söpö pikkujakkara voisi syntyä pyörätuolikaverin ja keittiöjakkaran päivätoiminta-aktista!

Vitsailu sikseen. Olen vakavasti huolissani siitä, että YK:n vammaissopimuksessa taattu oikeus perheen perustamiseen ei toteudu läheskään kaikkien asumispalveluita käyttävien ihmisten elämässä. Harvoin muistetaan, että tähän oikeuteen sisältyy myös vammaisten ihmisten oikeus saada tietoa perhesuunnittelusta.

Tapasin hiljattain ikääntyneen kehitysvammaisen pariskunnan. Olivat asuneet toistakymmentä vuotta yhdessä. Kun toisen avuntarve yllättäen kasvoi, sopivaa asumisratkaisua ei enää löytynyt. Mies sijoitettiin tukiasuntoon ja nainen asuntolaan. Mies hakee naisen päivittäin kahviseuraksi, mutta palauttaa takaisin kello 19 mennessä. Tällöin asuntolassa alkaa iltatoimet. Kun niistä on suoriuduttu, nainen saa katsoa hetken televisiota. Lempisarjaansa hän ei ehdi katsoa, sillä yhdeksältä alkaa hiljaisuus. Nainen on kateellinen miehelleen, jota eivät hiljaisuudet säätele. Mies katsoo televisiota aamuyön pikkutunneille. Uni ei tule yksin. Avioparilta kysyttäessä elämä sujuu päällisin puolin ihan kivasti”. Kummallakin hiertää silti yksi kivi kengässä: että me voitais vielä joskus nukkua vieretysten meidän sängyssä”.

Koitetaanpa muistaa, että ihmisoikeudet ovat luovuttamattomia. Ja tehdään haluamisesta mahdollista!

Milla blogiin2

 

 

 

 

 

 

Milla Ilonen

One thought on “RAKKAUSJUTTUJA JA ORGANISOINTIKYSYMYKSIÄ

  1. Päivitysilmoitus: Ovatko vammaiset seksuaalisia olentoja? | Nörttitytöt

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s