Ravistaja

Asiaa asumisen iloista ja suruista, luutuneista käytännöistä ja uusista tuulista

MAHDOLLISUUKSIEN MERI

3 kommenttia

1.6.2013 sain vammaispalvelusta päätöksen, jolla myönnettiin henkilökohtaista apua omaan kotiin. Olihan se mielenkiintoisesti ilmaistu, sillä muutin lapsuudenkodista jo kuusi vuotta aikaisemmin ihan omaan vuokra-asuntoon, jonne sain apua palvelutalon henkilökunnalta. Kenenkäs kotona minä olen sen kuusi vuotta sitten asunut? Eikä tämä nykyinenkään minun omani ole, vaan vuokranantajan tai pankin!

Tarvitsen apua lähes kaikissa päivittäisissä asoissa. En kuitenkaan tarvitse apua pähkäillessäni, milloin tarvitsen apua, minkä verran tai millaista. Palvelutalossa on usein hetkiä, ettei näitä asioita tarvitse miettiä, sillä vaihtoehdot on kutistettu muutamaan tai yhteen. Voi olla, että suihkuun saa apua vain aamuisin, ja minun omaan harkintaani jää vain se,  menenkö suihkuun  tänään vai huomisaamuna. Voi olla, että työntekijöiden viikkopalaverin vuoksi tiistaisin ei kahteen tuntiin saa apua, jolloin minulla ei ole yhtään vaihtoehtoa avustamisen suhteen. Joskus muistan pyytäneeni apua ruuan laittoon asunnolleni. Sain vastaukseksi, että nyt ei ole siihen aikaa, mutta vartin päästä alkaa aulassa lounastarjoilu ja huomenna voidaan tehdä ruokaa.

Luulen kokeneeni pienen elämän järkytyksen, kun muutin pois palvelutalosta ja avustamisen alkoi hoitaa avustajarinki. Minulla on siis henkilökohtaiset avustajat käytettävissä 16h päivässä ja seitsemän päivää viikossa. Suihkussa käymistä tai ruuanlaittoa ei rajoita avustajan kiireet vaan saan apua myös tiistaisin iltapäivällä, jos haluan. Voin valita kaikkien päivittäisten toimintojen ajankohdan itse! Valinnan vapaus ja vaihtoehtojen rajattomuus tuntui aluksi käsittämättömältä. En tiennyt mihin ryhtyä, kun kaikki oli mahdollista.

16-vuotiaana lukiolaisena en olisi voinut kokea suurempaa itsenäistymistä kuin muuttaessani vanhempien luota palvelutaloon. Ei kotiintuloaikoja, ei riippuvuutta perheen avusta eli heidän aikatauluistaan, ja ylipäätään koko mahdollisuus valvoa, kun apua oli vuorokauden ympäri tarjolla. Jossain vaiheessa elämään alkoi tulla järjestötoimintaa ja luottamustehtäviä sekä seurustelukuviot. Oli tosi hankalaa saada kunnalta riittävästi henkilökohtaisen avun tunteja. Elämän keskipiste siirtyi pois kotoa ja kasvoin ulos palvelutalon tarjoamista mahdollisuuksista; ne muuttuivat esteiksi.

Onneksi ainakin nälkä ja väsymys tulevat säännöllisesti, ja olen päässyt alkuun tämän hillittömän mahdollisuuksien valtameren hallinnassa! Jotkut kutsuvat sitä myös tavalliseksi elämäksi. En usko, että joka päivä tuntuisi olevan täynnä mahdollisuuksia, jos en olisi kokenut niiden poissaoloa.

Anni Mannelin pieniblogiin

 

 

 

 

 

Anni Mannelin

3 thoughts on “MAHDOLLISUUKSIEN MERI

  1. Molemmat hyviä näkökulmia.

  2. Annin kokemukset pätevät erittäin hyvin niiden kohdalla, jotka tarvitsevat apua merkittävästi. Älkää hyvät lukijat kuitenkaan yleistäkö. Itse tarvitsen apua vain 10-30 minuttia vuorokaudessa mutta sen aivan välttämättä. En todellakaan halua henkilökohtaista avustajaa niskaan hengittämään vain siksi, että saattaisin ehkä tarvita jotain. Sen sijaan palveluasumisessa avustajien poissaolon (mutta tavoitettavuuden) ansiosta voin elää omaa elämääni. Palveluasumisen ansiosta voin käyttää aikani työhön ja vapaa-aikaan enkä avustajien ja heidän sijaistensa ja sijaisten sijaisten työvuorojen järjestelyyn.

  3. Hyviä pontteja ja ajatuksia (Y)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s