Ravistaja

Asiaa asumisen iloista ja suruista, luutuneista käytännöistä ja uusista tuulista

VAIVAAKO?

1 kommentti

Työni vaatii matkustamista. Monesti saan istua – tai joudun istumaan – kahden tunnin kokouksen vuoksi  junassa yhteensä 10 – 12 tuntia. Istuessani olen usein pohtinut, että miten paljon ihminen on valmis näkemään vaivaa itselleen tärkeiden asioiden vuoksi? Ihmisille tärkeitä asioita taitavat olla työ, opiskelu, harrastus, perhe – tai vaikkapa sopivan asunnon hankkiminen. 

Vammaisten ihmisten elämään kuuluu vaivan näkeminen samalla tavalla kuin ei-vammaisten: on vertailtava, päätettävä, valittava, hankittava, tehtävä, suoritettava, mentävä ja tultava. Ihmisen elämiseen ja elämän puitteiden luomiseen kuuluvat, avun ja tuen tarpeesta huolimatta, myös itse tehtävät asiat, vaivan näkeminen ja ponnisteleminen.

Joskus on tilanteita, joissa suuremman päämäärän saavuttamiseksi on luovuttava jostakin pienemmästä asiasta tai hankittava jotakin, ennen kuin lopullisen päämäärän saavuttaa. Ihmisen sitoutumisen astetta omaan asiaansa voi arvioida, ihan totta, sen pohjalta, kuinka paljon ihminen on valmis näkemään vaivaa asian eteen. Kun jotakin haluaa oikeasti, jaksaa myös selvittää ja sovitella, ei pelkästään vaatia.

Väitän, että me ihmiset sanomme helposti, että tahtoisimme tehdä sitä ja tätä, mutta ei ole aikaa, ei ole rahaa, ei ole kyytiä, ei ole sopivaa kaveria, ei sopivia vaatteita….

Kuitenkin, jos innostumme jostakin, innostus keinot keksii, yleensä. Jaksamme, viitsimme ja kehtaamme, kunhan vain tahdomme jotakin riittävän voimakkaasti. Elämämme suunnan määräävät pienet ja suuret valinnat, yhdessä. Emme aina itse ole tietoisia omista valinnoistamme tai siitä, miten valinnat tulevat jatkoelämäämme vaikuttamaan. Hyvin harvoin osaamme itse arvioida, millaista viestiä valinnoillamme ympäristöön levitämme. Ja kuitenkin, valintamme ja vaivan näkömme ovat juuri niitä asioita, jotka kertovat, mitä maailmasta, asioista ja kanssaihmisistä ajattelemme.

Kokemukseni mukaan ilmennämme asenteita yhteistyötilanteissa ja -hankkeissa jotenkin näin:

”Hienoa, olen mukana”  tarkoittaa ”pitääkin heti ryhtyä etsimään tietoja ja vaihtoehtoja, miten, missä, milloin, kenen kanssa – tästä tulee hieno juttu”.
”Ihan kiva, mutta.. tai minua kiinnostaa, mutta en tällä kertaa pääse” tarkoittaa ”olen mukana, jos joku tekee asian minulle valmiiksi ja minun ei tarvitse itse paneutua siihen tai nähdä vaivaa. Voin tulla, jos haette minut kotoa/työpaikaltani”.
”Ihan sama, mitä tai miten tämä minulle kuuluu”  on käytännössä ”noh, en piittaa asiasta tippakaan, tehköön joku ja menköön muut, antakaa minun olla rauhassa”.

Työhön palatakseni, asuntojen rakentaminen on aina pitkä prosessi, jossa kukaan prosessiin osallistuva ei pääse helpolla tai vapaamatkustajana, mukana on oltava tai muuten asia ei etene. Lähtötietojen kerääminen, suunnittelun valmistelu, suunnittelu, rahoituksen hakeminen, rakentamisen valmistelu ja rakentaminen sekä asuntojen käyttöönotto vaativat kaikilta osallisilta vaivan näköä ja sitoutumista. Asunnot ja rakennukset ovat pitkäikäisiä, niiden kanssa on elettävä 40 – 100 vuotta. Kolmen – viiden vuoden rakentamisprosessi on todellisuudessa osallisten osalta oikea voimanponnistus, jossa kukaan ei saa mitään heti ja ilmaiseksi.

mervin blogikuva
Mervi Valta

One thought on “VAIVAAKO?

  1. Tosi hyvä kirjoitus! Lähes kaikkien asioiden onnistuminen on kiinni siitä, löytyykö sitä MOTIVAATIOTA vai ei…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s