Ravistaja

Asiaa asumisen iloista ja suruista, luutuneista käytännöistä ja uusista tuulista

AUTTAJAN IKUISUUSKYSYMYKSIÄ

Jätä kommentti

Jos hyvän teon tehtyäsi tunnet, että tulit nyt paremmaksi ihmiseksi, niin kellojen kannattaisi vähän soida. Nopeasti peilin eteen katsomaan minäkuvaa: olet sama vajavainen ihminen kuin ennenkin, vahvuuksinesi ja heikkouksinesi.

Yllä tavoiteltu ajatus on ehkä vanhanaikainen, körttihenkinen, ikäväntylsä ja valtavirran vastainen. Mutta jos auttajat – ammattilaiset tai vapaaehtoiset – pysähtyisivät useammin pohtimaan työnsä ja oman minäkuvansa välistä suhdetta, niin moni alentuvasti kohdattu tai suoranaisesta paapomisesta kärsivä vammainen ihminen saattaisi päästä helpommalla.

Minäkuvan tulisi olla sopivan matkan päässä minäihanteesta. Ammattiauttajalla välimatkan on huono olla liian pitkä, koska silloin omaa hyvyyttä, ihmisyyttä tai jopa ihmisarvoa pitää olla jatkuvasti teoilla ja suorituksilla varmistamassa. Jos oma arvo on sopivasti selvillä, on hyvät eväät arvostaa muita.

Ihmisarvo on kuin raskaus, paitsi että se on sosiaalinen eikä fyysinen tila, eikä se ole suhteessa tekoihin. Eivätkä hyvät teot lisää sitä. Ihmisarvo joko tunnustetaan täysin tai ei ollenkaan. Ei ole olemassa osittaista ihmisarvoa niin kuin ei ole olemassa osittaista raskaudentilaakaan.

Ihmisarvo on riippumaton teoista tai ominaisuuksista, tai kyvyistä – toisin kuin itsemääräämisoikeus. Auttaja joutuu usein kajoamaan toisen ihmisen itsemääräämisoikeuteen eli käyttämään valtaa.

Jokaisella ihmisellä on osittaisen itsemääräämisoikeuden alueita. Jos minä tunnetusti ajokortittomana yrittäisin rattiin niin läheisilläni, työtovereillani, tai ketä siinä nyt sattuisi olemaan, olisi velvollisuus estää minua, eli kajota itsemääräämisoikeuteeni. Vastaavan tyyppisiä velvollisuuksia on auttamistyössä päivittäin.

Itsemääräämisoikeuden osittaisuus ja ihmisten rajoittamiseen liittyvä vallankäytön velvollisuus on sosiaali- ja terveydenhuollossa usein vaikea käytännössä hyväksyä.

Auttajan tavoittelema mielikuva hyvästä auttajasta saattaa olla hyvyydessään niin ankara, että se voi heijastaa vain kuvaa epärealistisen hyvästä ja viattomasta autettavasta. Tai sitten heilahdetaan työuupumuksen myötä toiseen ääripäähän eikä nähdä enää mitään hyvää sen enempää autettavissa kuin muissakaan.

Asiakkaat ja potilaat ovat ihmisarvoltaan ja inhimillisiltä perusominaisuuksiltaan samanlaisia kuin kaikissa muissakin rooleissa olevat ihmiset. Eikä asiakas sen enempää kuin työntekijäkään ole aina oikeassa, sillä kukaan ihminen ei ole aina oikeassa.

Vesa Salmi

vesa blogiin pieni

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s