Ravistaja

Asiaa asumisen iloista ja suruista, luutuneista käytännöistä ja uusista tuulista

LUOTA, NIIN SIIVET KANTAVAT

Jätä kommentti

Vammaisen nuoren itsenäistymisprosessin taustalla on aivan sama tarve kuin muillakin nuorilla: tehdä pesäeroa vanhempiin, hankkia itselle lisää omaa tilaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vammaisen nuoren kohdalla tarvitaan usein enemmän käytännön järjestelyjä, toisinaan myös melkoista paperisotaa ennen kuin asiat lutviutuvat. Yleensä ne kuitenkin lutviutuvat.  Tämä on hyvä muistaa silloin, jos eteen tulee hetki jolloin tuntuu, ettei tästä tule yhtään mitään. 

Nuoren oma tahtotila ratkaisee paljon. Joillakin se syntyy helposti ja voimakkaana, toiset taas tarvitsevat enemmän kannustusta ja rohkaisua. Nuoren halua itsenäistyä on tuettava sekä kunnioitettava, myös nuoren vanhempien. Vammaisen nuoren on saatava kokeilla siipiään ja tehdä niitä samoja virheitä, joita muutkin nuoret tekevät. Olen aika ajoin törmännyt siihen, että vammaiselle nuorelle ei anneta mahdollisuutta kokeilla ja erehtyä. Jos vammainen nuori joutuu valintojensa takia hankaluuksiin, saatetaan todeta, että hänen taitonsa eivät riitä ja palataan alkupisteeseen. Uutta mahdollisuutta ei anneta, tai sen saamiseen menee kohtuuttoman pitkä aika. Joskus tuntuu, että vammaisen nuoren on vaikeaa ansaita luottamus ja hyvin helppo menettää se. Unohdetaan, että myös vammattomat nuoret oppivat erehdyksen kautta.

Vanhempien harteilla on liian suuri huoli ja murhe; se pitäisi saada pois.  Useimmat vanhemmat kantavat huolta aikuistuvista lapsistaan, niistä vammattomistakin. Harvoin olen silti kuullut kenenkään vanhemman jolla on kolmekymppinen vammaton lapsi sanovan ”Ei meidän Janne voi muuttaa. Se on niin hankalaa; ei hän ole niin kuin muut.” Kuka meistä on niin kuin muut? Kuka myöntää olevansa? Kaikilla meillä on omat erityispiirteemme, jotka on otettava huomioon.  Vanhempien on otettava riski, että heidän jo ehkä hyvinkin aikuisikään ehtinyt vammainen lapsensa pärjääkin ilman heitä. Usein taitaakin olla kyse siitä, pärjäävätkö vanhemmat ilman aikuistunutta lastaan.

Olen käynyt monia keskusteluja siitä, pitääkö äidille antaa avain asuntoon, jos vammainen nuori ei sitä itse halua. Ei pidä. Asunto on yksiselitteisesti nuoren oma koti ja avain on vain niillä, joilla asunnossa asuva sen haluaa olevan. Olen kuullut tapauksista, kun vanhemmat tulevat sisään asuntoon omilla avaimilla mitään etukäteen ilmoittamatta. Tämän kokisi kuka tahansa kiusallisena. Vamma ei poista tarvetta yksityisyyteen, eikä se laajenna toisen henkilön oikeutta kajota omaan tilaan, ei edes isän tai äidin.

Omilleen muuttamiseen liittyy monenlaisia haasteita, fyysisiä, henkisiä, taloudellisia. Joillakin ei näistä mitään, toisilla taas kaikki. Olennaisinta on selkeä avun- ja tuentarpeen kartoitus ja oikeanlaisten palveluiden ja tukitoimien järjestäminen. Riittävä apu ja tuki, joilla pärjää ilman liian raskaita palvelukokonaisuuksia. Läheisten tuki on ensiarvoisen tärkeää, mutta aivan yhtä tärkeää on päästää irti ja luottaa, että siivet kyllä kantavat.

Sari Laiho
Sari L blogikoko

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s