Ravistaja

Asiaa asumisen iloista ja suruista, luutuneista käytännöistä ja uusista tuulista

Kauppatavarana kilpailutuksessa

2 kommenttia

Vammaisenakin ihminen on ennen kaikkea ihminen. Ihminen, jolla on samanlaiset yksilölliset arjen tarpeet kuin kenellä tahansa meistä. Vammansa vuoksi hän tarvitsee toisten ihmisten apua ja tukea, kyetäkseen selviytymään jokapäiväisessä elinympäristössään. Siinä ympäristössä, joka haastaa hänen kykyään toimia yhdenvertaisena muiden ihmisten kanssa. Joku tarvitsee runsaasti apua ja tukea, toinen pärjää vähemmällä. Joku tarvitsee apua ja tukea päivittäin, toinen harvatahtisemmin tai satunnaisemmin, oman jaksamisensa ja kulloisenkin toimintakykynsä mukaisesti. Ihmisen tarpeet ovat aina yksilöllisiä. Myös avun ja tuen tarpeet.

Yksilölliseen tarpeeseen perustuva apu ja tuki ja yksilön itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, syrjimättömyys ja yhdenvertaisuus, osallistuminen ja osallisuus yhteiskuntaan sekä esteettömyys ja saavutettavuus ovat YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen keskeisiä periaatteita. Lueteltuina ne tuntuvat itsestäänselvyyksiltä, jotka kuuluvat jokaisen ihmisen perusoikeuksiin. Tästä huolimatta ne on kansainvälisellä sopimuksella, jo kohta vuosikymmen sitten erikseen sovittu myös vammaisen ihmisen yhdenvertaista ihmisarvoa määritteleviksi perusoikeuksiksi.

Palvelun järjestämisen vastuussa olevat kunnat ovat perinteisesti pitäneet asumiseen liittyvää, ihmisten päivittäisen avun ja tuen tarpeen mukaista lakisääteistä palvelua ryhmässä tuotettavana hoivapalveluna. Yksilöllisen tarpeen mukaisuus ja itsemäärääminen ovat tällaiselle käytännölle vieraita käsitteitä. Käytäntö juontaa menneen maailman ajattelusta ja tavasta perustaa vammaisia ihmisiä varten erityisiä laitoksia, joihin heidät sijoitettiin osaavan henkilökunnan hoivattavaksi. Huonosti näistä laitoksista osallistuttiin tai oltiin osallisia yhteiskunnassa. Saavutettavuuskin oli kyseenalaista kun laitos usein sijaitsi eristyksissä ja kaukana kaikesta. Vammaa pidettiin sairautena ja sairaita ihmisiä varten tarvittiin sairaalan hierarkian ja toimintatapojen mukainen hoivahenkilökunta.

Vuosikymmenien hoivaperinne ja laitosmaiset rutiinit istuvat sitkeästi kunnissa myös tämän ajan asumisratkaisuja pohdittaessa. Viranomaisten suunnitelmat ja niistä seuraavat päätökset pitävät edelleen yllä käsitystä vammaisista ihmisistä erityisenä ryhmänä, jonka asumisen tarpeisiin pyritään säännönmukaisesti vastaamaan ryhmämuotoisin ratkaisuin. Haetaan porukalle palvelua ikään kuin porukan jäsenillä kaikilla olisi yhtenäinen tarve. Lisäksi menettelyssä keskustelua ja kauppaa käydään sekä porukan että sen muodostavien yksilöiden ohi, vain ostajan ja myyjän kesken. Kilpailutuksen kohteena oleva avun ja tuen tarvitsija jää mykän kauppatavaran asemaan.

Näin siitäkin huolimatta, että lain mukainen hankintamenettely yhdessä sosiaalilainsäädännön kanssa antavat mahdollisuuksia toimia toisin – laatunäkökohtia korostaen, asiakasta ja hänen yksilöllisiä tarpeitaan kuullen, asiakkaan omia valintoja kunnioittaen. Näitä mahdollisuuksia ei ole otettu käyttöön, koska hankintoja toteuttavilta puuttuu osaamista ja voimavaroja. Harjoitetaan huonoa hallintoa, joka johtaa jatkuvaan oikeuksien loukkauksiin.

Jyrki Pinomaa
Jyrkin blogikuva

 

2 thoughts on “Kauppatavarana kilpailutuksessa

  1. Monta sanaa samasta asiasta voisin sanoa. Aikuisen nuoren erityislapsen äitinä, palikka laatkossa, puhu sinä, me päätämme asenteella. Mitään sanavaltaa ei ole, itsemääräämisoikeudella varustetulla nuorella, kunta päättää. Ja miten sattuu..

  2. Asiaa!
    Korulauseet on kauniita, yk:ihmisoikeusjulisteet, itsemääräämis oikeudet. Hienoja lauseita pitkiä lakitekstejä, mutta kunta kuitenkin määrää missä asutaan. Tyttäremme olisi halunnut muuttaa vanhempiaan lähemmäksi, samaan kaupunkiin. Otettiin yhteyttä sosiaalipäälikköön, joka sanoi, että etsikää sopiva paikka, niin katsotaan sitten toimenpiteet. Paikka löytyi.
    Tytär kävi katsomassa, ja suunnitteli jo huoneen sisustamista. Mutta kun ryhdyttiin asiassa etenemään, johtaja kielsi lupauksensa.
    Sitten tekosyitä, ei ole kilpautettu, ei sopimusta.
    Vantaallekin on tulossa uusia asuntoja, tyttö viihtyy. Ei ole päivätoiminnasta tietoa.
    Nyt tyttö asuu vanhempien luona ja katsotaan minne asti kaunopuheet kantaa. Päivätoimintaankaan ei voi saada kuljetusta, kun ollaan eri kaupungissa.
    Eli taistelua riittää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s