Ravistaja

Asiaa asumisen iloista ja suruista, luutuneista käytännöistä ja uusista tuulista

Mielenterveys sote-myllyssä

Jätä kommentti

Lehtien otsikoiden mukaan sote-sopuun päästiin jo vuonna 2014. Silloin päädyttiin palvelujen järjestämisvastuussa viiteen isoon yliopistosairaalavetoiseen erva-alueeseen. Sitten vaihtui hallitus ja mylly pyörähti uudelleen käyntiin.  Nyt meillä pitäisi olla vuoden 2019 alusta 15-18 maakuntaa, jotka vastaavat palveluista.

Mutta jääköön isojen linjojen veivaus viisaimmille päille. Minua askarruttaa enemmän se, mitä mielenterveyskuntoutujan arjessa merkitsevät asiakkaan valinnanvapaus, nopean hoitoon pääsyn turvaaminen, yhdenvertainen palvelujen saatavuus, ihmisten hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen sekä asiakaslähtöiset kokonaisuudet. Nehän ovat sote-uudistuksen tärkeimpiä tavoitteita yksilön näkökulmasta.

Soitetaan kokeeksi vuonna 2020 kaksi puhelua uudelleen järjestettyihin ja entistä ehompiin sote-palveluihin. Soittaja tarvitsee apua pahentuneisiin masennusoireisiin.

Puhelu 1.

  • Maakunta Kahden sote-hyvinvointikeskus. Kuinka voin auttaa?
  • Päivää. Masennusoireeni ovat viime aikoina pahentuneet. Voisinko päästä lääkärille?
  • Kyllä vain. Meillä on täällä saman katon alla sekä julkisen, yksityisen että kolmannen sektorin vastaanottoja, joista voit valita itsellesi sopivimman. Voisit ensin käydä hoitajan juttusilla ja hänen kanssaan miettiä arjen sujuvuutta. Hän kokoaa toiveittesi mukaisen ryhmän, jossa on mm. lääkäri, sosiaalityöntekijä, toimintaterapeutti, joku omaisistasi ja vertainen. Yhdessä voitte pohtia parasta tukea ja apua sinulle. Selviätkö yön yli kotona? Jaksaisitko tulla tänne vaikka jo huomenna klo 12.15? Hoitajan ja lääkärin on mahdollista tulla myös kotiisi.
  • Minä tulen huomenna klo 12.15. Kiitos paljon!

Puhelu 2.

  • Maakunta Kolmetoista. Palvelujen arviointi- ja priorisointiyksikkö. Mitä asiaa?
  • Päivää. Masennusoireeni ovat viime aikoina pahentuneet. Voisinko päästä lääkärille?
  • Valitettavasti lähin terveyskeskus 150 kilometrin päässä ottaa vastaan vain keskiviikkoisin ja perjantaisin ja seuraavat vapaat ajat löytyvät neljän kuukauden kuluttua.
  • Entäs mielenterveyspalvelut?
  • Lähimmät löytyvät 250 kilometrin päässä koko viikon toimivassa Hyvinvointikeskuksessa. Sinne voisi olla kyllä yhteydessä Skypellä. Varataanko verkkoaika kahden kuukauden päähän?
  • Ei minulla ole tietokonetta.
  • No sitten ei voi mitään. Päivystys toimii Maakunnan keskussairaalassa.
  • Mutta sinnehän on matkaa yli neljä sataa kilometriä.
  • Näin nämä palvelut nyt on järjestetty meidän Maakunnassamme. Voit vapaasti valita asutko siellä syrjässä vai muutatko lähemmäs palveluita. Paranemisia vaan sen masennuksen kanssa.

Puhelujen sisällöt ovat täysin mielikuvitukseni tuotetta ja mahdolliset yhteydet todellisuuteen ovat pelkästään sattumaa.

Päivi Kirjavainen

paivi k blogiin

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s