Ravistaja

Asiaa asumisen iloista ja suruista, luutuneista käytännöistä ja uusista tuulista

Vammaiset yhteiskunnassa – kaikki samalla viivalla

1 kommentti

Jokainen ihminen on yksilö. Meillä kaikilla on omat ajatuksemme, tarpeemme, mielenkiinnonkohteemme, halumme ja tunteemme. Nämä ovat tekijöitä, jotka tekevät ihmisestä ihmisen. Näitä tekijöitä, näitä ominaisuuksia, on myös vammaisilla ihmisillä. Tämän tekstin ovat kirjoittaneet kaksi nuorta naista, jotka ovat eläneet vamman kanssa koko elämänsä. Kumpaakin ajaa eteenpäin ajatus siitä, että kaikilla olisi hyvä ja rikas elämä mahdollisista rajoitteista huolimatta.

On itsestäänselvyys, että jokaisella on oikeus tulla kuulluksi, kohdelluksi omana itsenään sillä tavoin kuin itse haluaa ja toivoo. Vamma ei tätä estä, mutta kyllä sitä silti joutuu miettimään omaa elämäänsä eri tavoin kuin vammaton ihminen joutuisi. ”Monelta olisi järkevintä tilata kyyti, jotta pääsen näkemään kavereitani Forumin kauppakeskukseen?”, ”Pääsenkö juhlimaan ystäväni syntymäpäivää tämän kotona huomenna?” Tuossa oli vain muutama niistä lukuisista kysymyksistä, joita tulee pohdittua omassa arjessa liikkumisen suhteen – esteettömyys on siis suurimpia tekijöitä vammaisen sujuvan arjen mahdollistajana.

Esteettömyys näkyy ja toteutuu arjessa monin tavoin. Liikkumiseen paikasta A paikkaan B voi käyttää Matkapalvelun takseja, ja ilman tätä palvelua lukiossa opiskelu, harrastaminen kerran viikossa tai kahvittelu keskustassa silloin kuin huvittaa olisi mahdotonta. Aina ei voi laskea sen varaan, pääseekö jompikumpi vanhemmista viemään ja hakemaan, ja sitä paitsi itsenäistymisen halu on kova. Vaikka kumpikaan meistä ei ainakaan vielä uskalla mennä itsenäisesti bussilla tai ratikalla surkean suuntavaiston vuoksi, halu mennä ja tehdä on säilynyt aina ja apuahan voi tarvittaessa pyytää.

Kun koko peruskoulun ajan oli enemmän tai vähemmän tehty omasta puolesta asioita ja autettu ehkä liikaakin, peruskoulusta seuraavalle asteelle siirtyminen oli helppo päätös: lukioon ja mars! Aikaa kului välillä paljonkin eri lukioiden nettisivuja selaillessa, mutta lopulta löytyi muutama hyvältä vaikuttava lukiovaihtoehto. Valintaprosessiin vaikutti ensisijaisesti liikkumisen helppous, niin ettei tarvinnut stressata pärjäämisessä. Avustajaa lukioon ei edes harkittu, vaan oli aika opetella pärjäämään pienemmällä tuella luottaen siihen, että muut opiskelijat ja henkilökunta auttaisivat. Tuo oli paras päätös, mikä tähän asti on tullut tehtyä.

Pari vuotta sitten keskitalvella Etu-Töölön lukiolla oli avoimet ovet. Menimme sinne, ja tuntui heti kotoisalta; ”Tyly” tuntui heti omalta paikalta. Koska lukiorakennus on melkein sata vuotta vanha, ei se ollut esteetön. Ei haitannut, sillä oman äänen sai onneksi heti kuuluviin esteettömyyskysymyksiä koskien. Tarvittavat muutostyöt tehtiin niin pian kuin mahdollista: ulko-ovelle ja muutamiin luokkiin asennettiin luiskat, saimme molemmat ”läpyskän”, joka mahdollisti ulko-oven automaattisen avauksen, invavessojen kunto ja sijainti samoin kuin luokkatilat esiteltiin. Muutos parempaan lähtee ennen kaikkea omasta aloitteesta. On totta, että täydellisen esteettömyyden vaatiminen joka paikassa ei ole mahdollista, vaan sen sijaan pitäisi kuunnella mitä toisella on sanottavaa ja yrittää parhaansa mukaan sopeutua muuttuviin olosuhteisiin.

Tällä hetkellä kesälomaa viettää kaksi 2. vuoden opiskelijaa, ja molemmilla on kasassa jo yli puolet lukion läpäisyyn vaadittavista kursseista, todistukset, joista on syytä olla ylpeä, paljon kavereita ja tuttuja sekä loputon tiedonjano. Mutta meillä on myös onni tulla kohdelluiksi tasavertaisina muiden opiskelijoiden rinnalla. Vamma ei ole yhtä kuin ihminen!

Lause, ”vamma ei ole yhtä kuin ihminen”, merkitsee tässä yhteydessä seuraavaa: vaikka ihmisellä olisi näkyvä rajoite, esimerkiksi pyörätuoli, ei ihminen ole vain apuvälineensä. Tuntuu, että ihmiset eivät aina osaa kohdata vammaista ihminen edellä, vaan kanssakäyminen toisen kanssa rakentuu olettamusten ja ennakkoluulojen varaan, mikä on ärsyttävää. Ei välttämättä tajuta, ettei pyörätuolissa istuvalle tarvitse huutaa tai hänen ohitseen ei pitäisi puhua, vaikka hänellä olisikin mukanaan avustaja. Sen sijaan voisit ihan vain esittää uteliaan kysymyksen, johon vastaisi mielellään positiivisessa hengessä ja saisi toisen näin ymmärtämään.

Kysymisessä ei ole mitään väärää eikä tyhmiä kysymyksiä ole olemassa. Ihmiset, kysykää, se kannattaa. Diagnoosi(e)n takaa löytyy elävä henkilö, yksi maapallon 7,5 miljardista asukkaasta. Olen paljon muutakin kuin liikuntavammani ja pyörätuolini: olen tytär, sisko, hyvä ystävä, laulaja/näyttelijä, kuntoutuja, mutta ennen kaikkea yksilö. Kohdellaan siis kaikkia sillä kunnioituksella, jonka kaikki ansaitsevat. Kohdellaan toisiamme siten, että voimme olla kaikki yhdessä samalla viivalla.

SeljaJaSaraSelja ja Sara Salomaa
Kirjoittajat ovat kesätöissä Aspan viestinnässä.

One thought on “Vammaiset yhteiskunnassa – kaikki samalla viivalla

  1. Vuodet on mennyt vauhdilla voi hurja. Kaikki alkoi vuonna 2001 Töölössä. Selässä oli pahanlatuinen kasvain Th 7 – 8 kohdalla. Olin ollut sairaslomalla 4 viikkoa. Sitten se kasvain löytyi selästä. Olin kuvissa ja sitten lääkäri kertoi mitä on edessä. En ihan heti tajunnut että tulee suuri elämän muutos. Lääkäri kertoi että nyt lähtee jalat alta heti.
    Kun heräsin jalat oli pois pelistä täysin. Silloin luulin että elämä oli sitten tässä mitä nyt ?? Oli sitten Töölössä 4 viikkoa josta siirto Meilahteen. Pitää sanoa että itkin todella paljon. Olin asian kanssa aivan yksin voi räkä. Sitten tuli siirto Käpylään kuntoutus jaksolle olin sillä 7 kuukautta ja aika oli mahtavaa. Sain siltä elämän ohjeet että pärjään sitten kotona. Ilman Käpylää olisin aivan hukassa voi hurja.
    Alku oli vaikea todella kun piti pärjätä kotona yksin voi räkä mitä aika.
    Tuntu että en pärjää millään kotona kaikki oli niin vaikea. Oli paljon Sairaalassa hermovaurio kipujen kanssa jotka oli sika kovat. Onneksi sitten minulla oli mahdollista päästä Aspan asuntoon asumaan Vuosaareen. Ja sitten kutsu tuli kotia.
    Se oli elämän paras päivä mitä olla voi voi että se oli lotto voitto. Ja niin elämän laatu parani hurjasti. Minusta tuli aivan uusi ihminen voi että. Muutin 2005 sitten Vuosaareen. Nyt voi elää täysillä ja nauttia olosta joka nyt minulla todella on.

    Paljon hyvää on nyt ollut elämässä. En välillä huomaa että istun tuolissa aika kiva juttu.
    Korallissa on todella mahtavaa porukka ja meillä on todella hauska.

    On todella mahtavaa että Aspa antaa meille omat asunnot joissa saa olla rauhassa. Olen kertonut monille kuinka minun on hyvä asua. Minulla on Vähä yli vuoden vanha kissa nimeltä Nelli joka tuo iloa minulle kovasti. Pitää sanoa että olen saanut apua todella hyvin voi että. Henkilökunta on huippu tiimi joka meillä nyt on.
    Jos on haasteita niin siihen löytyy kyllä apua todella hyvin. Pitää sanoa että olen täysin sinut itseni kanssa. Nautin jokaisesta päivästä johon aamulla nousen.
    Periksi en anna vaikka välillä on mutkia matkalla.
    Netti on nyt osa minun elämää juuri nyt. Netillä saa lapset äkkiä kiinni ja se on ihanaa.
    Harmi kun työelämä jäi niin pahasti kesken voi räkä.
    Nyt olen entinen merimies ja laivoja katson nyt vain satamassa. Niin äkkiä elämä voi muuttua aivan täysin voi hurja. Että tämmöistä oli nyt mielessä juuri nyt.
    Nyt iloista loppu kesä joka Aspa laiselle. Pidetään Rock mielessä joka hetki niin siitä se sitten elämä taas lähtee eikös vain. Meillä on ollut super hyvä kesä juuri nyt.
    Nyt Vuosaari sanoo heippa hei.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s