Ravistaja

Asiaa asumisen iloista ja suruista, luutuneista käytännöistä ja uusista tuulista

Hoivakriisin jälkeen

Jätä kommentti

Viime talvena koko sosiaali- ja terveysala ajautui myllerrykseen, kun julkisuuteen nousi lukuisia epäkohtia eri palveluntuottajien hoiva- ja asumispalveluista. Hoivakriisin ytimessä oli pääasiallisesti yksiköiden liian vähäinen henkilökuntamäärä ja työntekijöiden pelko kertoa epäkohdista.

Suurimmista otsikoista on nyt muutamia kuukausia aikaa ja tuon esiin tässä tekstissä kolme esimerkkiä siitä, miten nuo tapahtumat näkyvät tällä hetkellä toimialalla, ja mitä tämä näkemykseni mukaan merkitsee asumispalveluiden tulevaisuuden kannalta.

Valvontaa lisätään

Ensimmäinen esimerkki hoivakriisin vaikutuksista toimintatapoihin on valvontaviranomaisten lisääntyneet valvontakäynnit. Ilmi tulleet epäkohdat johtivat ymmärrettävästi siihen, että virkamiehet huolestuivat oman vastuualueensa sisällä olevista palveluista.

Toinen hoivakriisin jälkeinen selkeä muutos on, että Aluehallintoviranomaiset ja Valvira ovat olleet huomattavasti tiukempia henkilöstömitoituksen suhteen, kuin olivat olleet ennen hoivakriisiä.

Omakohtainen kokemus tämän suhteen on tullut kun Aspa Palvelut Oy on avannut viimeisen 12 kuukauden aikana kolme uutta Aspa-kotia. 

Toimintakulttuuri murroksessa

Kolmas murros on tapahtunut asumispalveluiden kilpailutuksissa. Olemme nähneet selkeän muutoksen siinä, miten kilpailijamme vastaavat tarjouspyyntöihin. Aikaisemmin tarjouskilpailuissa nähtiin todella alhaisia hintoja, mutta nyt näyttää että hinnat olisivat pikemminkin nousussa.

Luonnollinen selitys hintojen nousulle olisi, että eri palveluntuottajat ovat viimein pakotettuja noudattamaan vähimmäisvaatimuksia henkilöstömitoituksissa. Hoiva- ja asumispalvelut ovat kaivanneet rajua sysäystä kohti parempaa laatua ja asiakkaiden inhimillisempää kohtelua.

Hoivakriisi näyttää laittaneen liikkeelle toimintakulttuurin muutoksen, jonka me kaikki Aspa Palvelut Oy:ssä otamme ilolla vastaan. Yhteiskunnallisena yrityksenä mahdollisuutemme vaikuttaa muuhun kuin omaan tapaamme tuottaa palveluja ovat olleet rajalliset.

Henkilöstömitoitus, palvelujen korkea laatu ja asiakkaan itsenäisen elämän tukeminen ovat asioita, joista Aspa Palvelut Oy ei ole koskaan tinkinyt . Nyt vaikuttaa siltä, että kaikki palveluntuottajat ovat ottamassa askeleita samaan suuntaan.

Talouselämä-lehden numerossa 29/2019 oli vuotuinen sosiaali- ja terveyspalvelu yritysten selvitys, Aspa Palvelut Oy sai toista kertaa peräkkäin Talouselämältä täyden kympin arvosanan.

Kyseinen selvitys, jossa oli mukana 40 suurinta sote-alan yritystä, osoitti etteivät laadukas ja yhteiskunnallinen liiketoiminta sekä taloudellisesti kestävällä pohjalla oleva liiketoiminta ole toisiaan poissulkevia lähtökohtia.

Jukka Ahvonen
Hanke- ja myyntijohtaja, Aspa Palvelut Oy

Lue lisää Aspasta yhteiskunnallisena yrityksenä ja #meilläpuhutaan-kampanjastamme.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s