Ravistaja

Asiaa asumisen iloista ja suruista, luutuneista käytännöistä ja uusista tuulista

Minä ja elämäni kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa

Jätä kommentti

Nimeni on Miika Kortelainen. Olen 28-vuotias perheenisä Kajaanista ja minulla on kaksi lasta. Kerron teille omasta näkökulmastani, millaista on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja miten sen kanssa elää.

Ensimmäiset oireet tuli 2007, kun olin muuttanut Kajaanista Etelä-Suomeen Lohjan suunnille. Olen huomannut, että oireet tuli sietämättömästä stressitilasta, esim. vanhempien asumisero, koulu ja kaksi työtä samaan aikaan, täysin erilainen asuinympäristö. Olin silloin aloittanut ammattikoulun Lohjalla ja asuin asuntolassa.

Kerkesin käydä kaksi viikkoa koulua ja asua asuntolassa, kun minulla alkoivat oireet. Oireella tarkoitan maanista jaksoa eli olin yliaktiivinen, en nukkunut kahteen viikkoon kunnollisia unia melkein ollenkaan, alotin monta juttua samaan aikaan, mutta en saanut mitään valmiiksi. Aloin käydä tosi ylikierroksilla ja maaninen vaihe muuttui psykoosiin, mikä on ihan hengenvaarallinen tila.

Hoitoon pääseminen

Isäni soitti minulle ambulanssin, kun olimme käyneet jo Lohjan terveyskeskuksessa ja sieltä ohjattiin minut pois. Sekosin suoraan sanottuna, en ollut tässä maailmassa enää ollenkaan. Ambulanssi vei minut Lohjan keskussairaalaan, josta minut lähetettiin Tammisaaren psykiatriseen sairaalaan Tammiharjuun, missä minut nukutettiin lääkkeiden voimalla. 

Muutaman päivän nukkumisen jälkeen aloin jo voida paremmin, mutta olin vielä hypomaaninen. Psykoosissa kun olin, niin kuvittelin jälkeenpäin hauskoja mutta toisaalta pelottavia juttuja: olin kuntosalilla ja luulin olevani Elixir-ohjelmassa ja juttelin pihalla Metallican solistin kanssa.

Sairaalajaksoa kesti 2kk. Sen jälkeen alkoi jälkihuolto, minkä vuoksi muutin pois kotoa Lohjalla sijaitsevaan ryhmäkotiin. Ryhmäkodissa eläminen oli yhtä helvettiä työntekijöiden simputuksen takia. Esimerkiksi alaikäiset sai polttaa vanhempien luvalla ja minä kun täytin 18, niin en kuulemma olisi takapihalla saanut polttaa. Yksi työntekijä simputti enemmän käskemällä vaikka lapioida lumet tieltä ja sen jälkeen täyttää se lumella, Silloin ärähin ja heitin lapion pois.

Ryhmäkodin jälkeen pääsin itsenäistymiskämppään, mikä oli saman ryhmäkodin pihassa, mutta minulla oli paljon vapaampaa. Pystyin opiskelemaan ja käymään töissä. Sen jälkeen muutin Nummelaan omaan asuntoon, josta maksoin normaalisti vuokraa ja muut asumiskulut. Nummelasta muutettuani Iisalmeen minulla oli ihan normaali elämä.

Maanisuus muuttuu psykoosiksi

Olin asunut Iisalmessa jo jonkun ajan ja syönyt lääkkeitä. Minulla oli Aspan tuki ja hyvä olla. Ajattelin, että en tarvitse lääkitystä.

Lääkkeet jätettyäni alkoi maaninen jakso ja se paheni psykoosiksi asti. Olin muun muassa putkassakin käynyt, kun olin kulttuurikeskuksella Diandran konsertin aikana luullut, että olen turvamies ja baarissa kuvitellut viilentäväni veden pelkän ajatuksen voimalla. Läheiset olivat huolissaan, kun eivät saanu minuun yhteyttä. Olin liikkunut t-paita ja shortsit -yhdistelmällä pitkiä aikoja -10 asteen lämpötilassa, koska en ollut tuntenut kylmyyttä. 

Lopulta homma ratkesi siihen, kun olin Iisalmen Pysäkillä aiheuttanut hämminkiä ja Aspan esimies tuli minun jutuille vissiin kuultuaan minusta muilta. Siitä minä lähin sitten ambulanssilla Koljonvirran sairaalalle ja minulla aloitettiin lääkehoito. Aloin syömään säännöllisesti lääkkeitä, mutta tietyt lääkkeet ei sopinut minulle. Maksa-arvot oli kuin monta vuotta ryypänneellä, kädet tärisi, mikä vaikeutti työn tekoa, ja väsymys  johti useisiin potkuihin eri töistä.

Vasta vuonna 2019 marraskuussa lääkitys vaihdettiin. Nyt on sopiva tilanne, kun maksa-arvot tasaantuivat ja väsymys loppui. Nykyään asun Kajaanissa ja minulla on kaksi lasta ja olen kihloissa kauniin ja ymmärtäväisen naisen kanssa. Olen toteuttanut muutaman haaveen: ajokortin ja auton.

Haluan vielä painottaa, että jos on sairaus, niin syökää teille määrätyt lääkkeet ohjeitten mukaan, älkää tehkö niin kuin minä. Tämän sairauden kanssa voi elää hyvää elämää, ja miksei muidenkin sairauksien kanssa, kunhan ne on hoidossa.

Miika Kortelainen
kokemustoimija Aspa-säätiön Omat avaimet -projektissa

Lisätietoa Aspa-säätiön Omat avaimet -toiminnasta

Pidempi versio Miikan tekstistä hänen omassa blogissaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s