Ravistaja

Asiaa asumisen iloista ja suruista, luutuneista käytännöistä ja uusista tuulista

Saako runkata?

Jätä kommentti

Tervehdys kaikki lukijat siellä ruudun toisella puolella! Toivottavasti tämä koko Suomea viime aikoina vaivannut poikkeustila ei ole nujertanut teitä.

Mun nimi on Riikka ja oon 27-vuotias räväkkä rokkimuija Tampereelta. Syy pyörillä liikkumiseen on spastinen CP-vamma, eli kyseessä on liikuntarajoite. Järki juoksee välillä vähän liiankin lujaa, mutta valitettavan usein sitäkin joutuu muille erikseen todistelemaan.

Toimin Aspan Voimaa Seksuaalisuudesta -hankkeessa kokemustoimijana. Ajattelin kertoa teille pienen tarinan, johon ei jo tän jutun otsikonkaan perusteella kannata suhtautua liian vakavasti. Huomion arvoista on kuitenkin se, että tarina on tosi ja se on oikeasti tapahtunut – minulle.

Keikoilla käyminen on ollut iso osa elämääni jo vuosia. Aktiivisesti olen kiertänyt ympäri Suomea nauttimassa live-musiikista jo ainakin 15 vuotta. Se on minulle henkireikä, tapa ladata akkuja ja olla oma itseni. Keikoilla ihmisjoukon seassa saan näyttää juuri siltä miltä haluan, eikä tarvitse miettiä muiden mielipiteitä itsestäni tippaakaan. Mikä parasta, keikkojen aiheuttama adrenaliini ja mielihyvä vähentää myös kipujani ainakin hetkellisesti. Se, jos mikä on luksusta.

Eräänä alkukevään iltana lähdin jälleen keikkamatkalle. Tällä kertaa pikkupaikkakunnalle, jossa en ollut ennen käynyt. Mulle uudet paikat ei ole ikinä olleet ongelma. Selvitän esteettömyysasiat etukäteen ja varaudun sen mukaan. Periaate on, että jos jonnekin tosissani haluan, niin sinnehän mennään!

Suoritin ennen lähtöä perinteiset rutiinit: meikit naamaan, luonnonkihara tukkapehko hiuslakalla pörröön ja ylle tyylilleni uskollisesti rokahtavat vaatteet. Pillifarkut olivat polvista revityt ja topin leikkaus paljasti… Noh, riittävästi suhteellisen runsaita naisen avujani. Korostettakoon, etten ikinä käytä mauttoman avonaisia toppeja ja koko ajan makkarankuorituubit puistattavat. Minulle on kuitenkin tärkeää miltä näytän – se lisää itsevarmuutta.

Pääsimme sujuvasti keikkapaikalle, paikalliseen pikkupubiin. Ylimääräiset apuvälineet raijattiin bäkkärille illan ajaksi (miten noloa!), koska muuta paikkaa ei kuulemma ollut. Onneksi tunsin illalla esiintyvän artistin ja saatoin pyytää anteeksi, vaikkei homma heitä haitannutkaan. Asetuimme siis juomien kanssa odottelemaan keikkaa, saimme olla avustajani kanssa rauhassa omassa pöydässämme. Baaritiskillä silloin tällöin möykkäävä mies sai minut pitämään varani, arvelin että myöhemmin saattaisi alkaa tapahtua.

Aavistukseni kävi toteen keikan loppupuolella. Herra oli keikan alkaessa siirtynyt naisseuransa kanssa seuraamaan vetoa vieressämme olevaan pöytään. Suurimman osan ajasta hän keskittyi juomiin ja huuteluun, humalatila vahvistui. Lopulta tanssijalan vipatus kävi vastustamattomaksi, pitkä ja vahvasti päihtynyt mies kampesi itsensä pystyyn ja ryhtyi tanssimaan, sillä seurauksella että liki kaatui päälleni. Hänen seuralaisensa kiskaisi miehen viime hetkellä kauemmas vuolaasti anteeksi pyydellen. Seuraavan kahden kappaleen aikana en sitten juuri muuta nähnytkään kuin miehen nojaamassa naiseen ja kourimassa ahneesti tämän takapuolta. Ei ihan se näkymä, jota varten olin matkustanut muutaman tunnin. Ahtaassa baarissa edes paikan vaihto ei onnistunut, joten minun oli jälleen tyydyttävä osaani, kuten niin usein ennenkin. Ajattelemattomuus ilmenee monin tavoin.

Jonkin aikaa keikan loputtua huomasin kauhukseni, että mies lähestyi minua huojuen ja lähes kaataen levyautomaatin mennessään. Hän pysähtyi eteeni, tuijotti hetken rintavarustustani täysin avoimesti ja puhui sitten avustajalleni: ”Neidillä on… on aika hyvät muodot!” hän osoitti minua puhuessaan. Järkyttyneinä vastasimme jotain, jonka jälkeen kehotin häntä poistumaan. Kun puhuin, mies kääntyi uudestaan puoleeni, yrittäen katsoa minua silmiin, mutta varustukseni oli magneettinen, nähtävästi.

Kohta mies puhui taas, tällä kertaa minulle, mutta edelleen etumustani tiiviisti tuijottaen. ”Haittaako jos runkkaan?” hän kysyi, ryydittäen sanojaan selvillä eleillä. Purskahdin nauruun ja vastasin sitten: ”No v*ttu haittaa, painu nyt h*lvettiin siitä!” Mies tuhahti ja mutisi poistuessaan jotain sen suuntaista kuin että ’Tää oli sitten varmaan tässä!’. Hän siis loukkaantui siitä, etten ollut suostunut hänen suorastaan hempeään ehdotukseensa.

Ilta jatkui sen jälkeen loppuun rauhallisesti, enkä ole kokenut vastaavia kohtaamisia sen koommin. Mutta yksi kysymys kyllä jäi ilmaan.

Kuvitteliko ventovieras ja vahvasti päihtynyt mieshenkilö todella, että saisi runkata liikuntarajoitteisen naisen rinnoille julkisella paikalla? Päihtymystila ei oikeuta häirintää millään tasolla!

Riikka Seppälä
Voimaa seksuaalisuudesta -hankkeen kokemustoimija

Lue Voimaa seksuaalisuudesta -hankkeen seksologin Raila Riikosen kommentti Riikan kirjoitukseen: Humalatila ei oikeuta häirintään milloinkaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s