Ravistaja

Asiaa asumisen iloista ja suruista, luutuneista käytännöistä ja uusista tuulista


Jätä kommentti

Kun meistä tuli aspalaisia

Työnhaun sanotaan olevan nykyään haastavaa. Varsinkin alaikäisille työpaikkoja tuntuu olevan harvassa, joten kun kuunteli vammattomien kavereiden juttuja työnsaannin haasteista, tuli väkisinkin epätoivoiseksi. Jos vammattomien on hankalaa löytää töitä niin miten sitten käy, jos istuu pyörätuolissa? Mitkään fyysiset työt, kuten ruohonleikkuu tai jäätelönmyynti eivät tulleet kysymykseen. Asennoituminen, voisi sanoa tuudittautuminen siihen, että varsinkin alaikäisen vammaisen mahdollisuudet työllistyä ovat heikot, tuntui tässä tilanteessa turvalliselta ja parhaimmalta vaihtoehdolta. Lue loppuun


Jätä kommentti

Identiteettiä etsimässä

Oman identiteetin tai minuuden olemassaolo on vahvasti kytketty ihmisen ihmisarvoon. Ihmistä tulee arvostaa sellaisena kuin hän on. Ihminen on tärkeä suhteessa toisiin ihmisiin ja on samanarvoinen kuin muutkin, vaikka hänellä olisi vamma. Tämä ei ole ollut, eikä ikävä kyllä vieläkään ole, itsestäänselvä asia. Eriarvoisuus näkyy vammaisten ihmisten arjessa eri tavoin.

Lue loppuun


2 kommenttia

Hölmöläistarina peiton jatkamisesta toimii edelleen

Suomessa on ollut vahva tarinaperinne. Tarinoiden avulla on levitetty kansanviisauksia ja myös osaltaan koulutettu kansaa, jolle koulujenkäyminen oli harvojen etuoikeus. Peruskoulun käyneelle, loistavien Pisa-tulosten ikäpolvelle oppivelvollisuus ja kouluttautuminen ovat olleet itsestään selvyys, mutta aina näin ei ole ollut. Tarinoilla on siksi ollut merkittävä rooli Suomen kansan sivistäjänä. Lue loppuun